Elvira Lyydia Wäinöntytär osa 4

Muistatteko vielä Elviran ja Gustafin? Vuosi sitten tutustuimme heihin, mutta viestejä ei ole sieltä päin tullut sittemmin. Joulun aikaan koko pienen kylän väki oli aivan omillaan, kun lumi tuiskutti tiet umpeen ja hautasi talot valkoiseen pumpuliinsa. Mennään katsomaan, miten joulunlaitto sujuu tänä vuonna vanhusten luona.

Joulunalusaika on kiireinen Elviran ja Gustafin kodissa, tottakai, kuten kaikissa muissakin kylän tuvissa. Jo eteiseen asti kuuluu työn ääniä tuvasta. Tasainen jumputus, imaisuääni ja loiskinta. Mitä ihmettä? Elvira kirnuaa jouluvoita. Maito nousee ja laskee kirnussa unettavan tasaiseen tahtiin, kuin vain tottuneen käsissä käy. Elviran käsi on tottunut. Maidosta alkaa erkaantua kultaisia hippuja jotka pyörivät mukana kuin auringonloiste puhtaalla hangella. Kirnun ääni vaimenee, hiipuu kohta kokonaan kun hipuista muodostuu iso keltainen voikimpale. Joulupullan leivontaan. Riisipuuron silmäksi laitettavaksi. Kirnuun jäävä piimä maittaa vanhuksille, voi kuinka se raikkaalta maistuukin.

Seuraavana päivänä makeiden leipomisesta on suolaisten vuoro. Läheisen talon isännältä on lopetettu lehmä sen katkaistuaan jalkansa, sen lihoja ja suolia on Gustaf käynyt ostamassa heille. Lihoja haudutetaan uunissa meheväksi paistiksi ja suolista tehdään verimakkaroita. Elvira sekoittaa veren, mausteet ja ruisjauhon, nostelee massan kauhalla suoliin, joita Gustaf pitelee auki. Suolenpään he ompelevat tikulla kiinni, keittävät ja paistavat. Gustaf saa olla makkarankeittelijä, se on tarkkaa puuhaa. Makkaroita täytyy koko ajan pistellä pitkällä tikulla, etteivät ne räjähdä. Sitä siivoa ei kukaan katsoisi!

Gustafilla on ulkona paljon puuhaa. Kellariin on paljon kannettavaa, jouluherkkuja. On luotava lumet poluilta, hakattava halkoja pyhien varalle, metsästä katkottava hakoja portaiden juureen ja muutama kynttilälyhty pyöriteltävä pihan koristukseksi. Gustaf puistelee matot, jotka Elvira hänelle sisältä kantaa, ja on vedenhakumiehenä siivouspäivänä. Hiekalla ja vedellä lattia porstataan yhteistuumin hohtavaksi, verhot tomutetaan ja kaikki kattilat putsataan noesta niin kiiltäväksi kuin mahdollista. Lopuksi kuusi kannetaan sisälle ja neljäntenä adventtina nostetaan tähti latvaan. Joulutunnelma hiipii tupaan, ja pyhäpäivää on hyvä pysähtyä viettämään tärkeimmän sanoman ääreen.

Sauna lämpiää jouluaattona jo aikaisin aamulla, heti kirkon jälkeen.

Vanha kaupunki

Kävin kuvailemassa vanhassa kaupungissa kun kerranki oli vähän lunta. Pimeällä mun kamera ei ota hyviä kuvia ja näissä kuvissa sit vähän tunnelma kärsii ku on niin valosaa. Mutta ihana paikka joka tapauksessa.

Vanhan kaupungin joulukalenteri.
Luukun saa varata omalle ikkunalle kuka haluaa,
ja koristelee ikkunan mielensä mukaan.

"Miksi sinä sitä kuvaat? Eihän siinä oo mitään kuvaamista, vanha ja ruma."
Mummo kyseli, mutta sanoin vaan että tykkään rumista asioista eli nää vanhat on just hienoimmat.
"Okei, saahan niitäki kuvailla. No, jatketaan elämää, heippa!" 

Tää on niin hieno talo! Joka ikunalla neljän kynttilän kynttelikkö. <3 

Epävalmistuvan epätoivo.

Huomenna on epävalmistujaispäivä. Se päivä, kun moni luokkakaveri astelee laahuksissaan korokkeelle lausumaan juhlallisin, väräjävin äänin sosionomin lupausta. Se päivä, johon kolme vuotta tähtäsin, kyselijöille muistin aina lisätä ".. jos valmistun. Jos saan opparin tehtyä." Viimesen puoli vuotta oon tajunnu että ei osu joulukuulle mun The Päivä, eikä edes tammikuulle. Nyt oon huomannu että helmikuukin on menetetty tapaus. Kysykää vasta sitten maaliskuun jälkeen uudelleen. Mielellään älkää kysykö, kerron kyllä sitten.

Olin lähössä huomenna joululomille, mutta jäinpäs sitten kirjottamaan viikonlopuksi tänne. Siellä nyt vanheneva äitiparka tekee joulusiivoukset aivan keskenänsä. Tämä siksi, koska opparin tarkastusaika opettajalla veny 3,5 viikoksi ku "sääntöjen" mukaan tarkastusaika on kaks viikkoa. Jos hänki ois pysyny aikataulussa, oisin voinu nää korjaukset tehä jo viime viikolla. (Joojoo oma vika mitä en tehny kesällä) Kävin kuitenki tiistaina jutteleen ohjaajan kans opparista, ja paljohan sieltä löyty korjattavaa. Tuntuu että puolet koko jutusta saa tehä uusiksi ja kirjottaa kymmeniä sivuja lisää asiaa. Aiheen vierestä taas varoteltiin vakavasti menemästä. Vaikka se luontuis kaikista helpoiten! Epätoivon kyyneliä niellen kuuntelin ja nyökyttelin korjausehotuksille ja hiljaa mielessäni olin satavarma että tästä ei tuu koskaan ikinä mitään. Eikä musta saaha sossua tekemälläkään. Tiiättekö miltä tuntuu ku raastaa esim. porkkanaa raastinraudalla ja sit oikeen kunnolla muusaa sormenpäitä ja tota ensimmäistä (vai viimenenkö tuo on) niveltä siihen rautaan? Auts. Niin, opparin teko on just yhtä ihanaa. <3 <3 <3

Opettaja kehtas vielä toivotella hyviä jouluja, muistutteli palauttaan opparin tammikuun ekalla viikolla (hyvästi ressitön joulu) ja kyseli, onko mua buukattu töihin jouluksi, vai onko aikaa tehä tuota. Jouluna! Aikaa! Tehä opparia! No ei, kiitos kysymästä. Sillon on aikaa värittää värityskirjoja, soittaa pianoa, kuunnella Juhan hyviä juttuja, tuijotella kuusen kynttilöihin ja laskea tähtiä iltataivaalta. Ois myös tarkotus rasittaa aivojen sijaan kroppaaki välillä, eli auttaa jouluvalmisteluissa, siivota, kokeilla leipomista ja hakea halkoja. Eihän siinä oppariin mitenkään riitä aika. Onneksi vielä huhtikuussa on mahdollinen valmistumispäivä, ja toukokuussa myös...

No, näin masentava teksti kun oli, laitetaan muutama fiilistelykuva Muhoksen täteilyreissulta ja kämpältä ja ripotellaan suolaa näihin haavoihin pikkusen.

Tuliaiset, mandariini oli kai paras juttu...

Mikäs sen ihanampaa ku piirtäminen?
Aina ei tarvi lähteä eskariin, ku voi jäähä
tätin kans kotiin laiskotteleen.

Leivottiin vähän pipareita.

Lapsi kauan kaihoten, katsoo ikkunalla, hiihtää jouluenkeli, hiljaa kuutamalla...
Reality: "Heini tuu äkkiä!! Tuu kattoon kuuta! Heini miksi et jo tuu! Tuu kattoon täällä on kuu!"
x 30 ennenku ehin paikalle.

Minäki sain lahjoja.

Täti täytti 25v. jeejee

Löyty SPR:n kirpparilta eurolla tuo Pyhä perhe  <3

Muratinoksa naapuritalon ulkoistutuksesta lainattu..

Punavalko. Perussettiä.

Jaahas ja sitten takas työn pariin.

Joulukuvia

Vähän on tämän vuoden aikana päässy blogielämä näivettyyn, ajattelin näin joulun kunniaksi laittaa tunnelmallisia joulufiilistelyjä kuvien kautta. Tosin joulu on alkanu mulla jo noin kaks kuukautta sitten, ensin joululaulut ja kynttilät, sitten glögit ja mandariinit, nyt on kämpässä täys joulu ja lahjoja pyörii nurkissa. Seuraavat kuvat on kuitenki viime jouluilta, kun en oo vielä jaksanu kuvailla.

Kylläpäs piti mätsätä kaikki yhteen.. Kaakaota tuon tuopillisen verran, se on aivan liikaa. yök.

Jokajouluiset koristeet, aina pakko saada.

Lahjapaja glögin kera. Tais muutama karkki mennä suuhunki..

Yksinkertanen paperi on parasta, ei enää mitään tollasia liian kuviollisia niinku tuo ruskea. :P

Nuissa pusseissa oli väkertämistä mutta oli söpöt.

Palapelit ja joulu, erottamaton kaksikko.

Kävin kuusivarkaissa viime vuonna marraskuun lopulla.
Istuin päivät pitkät ihastelemassa kuusta, kuukauden jälkeen
olin onnellinen päästessäni eroon siitä.

Hoitolapsiki tykkäs olla tontunmajassa.

Sydämellistä joulun odotusta! :*

 Näin joulun alla on ihana lukea kaikkia joulublogeja, jouluperinnemuisteloita ja etsiä ihania jouluideoita joita en koskaan edes meinaa toteuttaa. :) Mikä on paras perinne sun joulussa? Keskustelut pystyyn! :) Kiireetön joulusauna on kyllä itelle aika odotettu juttu, tietenki myös jouluruokailu. Ja lahjojen antaminen on kivaa! Yöllä pakkasessa ulkoilu on myös parasta, kävelen järvellä, viime vuonna näin revontuletkin, tai seison pihalla ja ihastelen kodin jouluvaloja. Näyttää niin tunnelmalliselta ja lämpimältä. <3 Enää muutama hetki joululomaan!

Retkitunnelmia

Kevään ja kesän taitteessa tein monia retkiä, yksin ja kavereitten kanssa. Tässä sekalainen kokoelma muistoja ihanilta retkiltä. Veden kimallusta, savun hajua, eväiden makusinfoniaa ja lintujen sirkutusta sekä kengät täyttävät havunneulaset. Kaikenlaisia aistimuksia retkiltä saa, mitä ei kameralle pysty tallentamaan. 

Huilu on seurannut joillakin reissuilla mukana alkukesästä, nyt viime aikoina soitin on jääny kokonaan heitteille.. Metässä sillä on jotenki siisti soitella, vielä ku menee niin kauas ettei muitakaan häiritse.

Kerran hyppäsin pyöräni selkään ja karautin auringonlaskuun, tai ainaki leirintäalueen rantaan. Kiva paikka, aina muitaki ihmisiä mutta kuitenki rauhallista.

Seuraavissa kuvissa esiintyvä retki oli paras. Heräsin viiden aikaan, mutta ootin että sää vähän kirkastuis. Seittemältä astuin ulos reppu pakattuna ja suuntasin kohti rantamaisemia. Pyörä kulki lämpimässä aamussa hiljasen kaupungin laitamilla, paljo muita ei näkyny eikä kuulunu. Olin retkellä lähes viis tuntia, vaikka retken kävelyosuus oli ehkä neljä-viis kilometriä vaan. Kyykistelin kasteisessa metässä kuvaten kaikkea mahollista, kävin lintutornilla ja löysin majakan, jossa legendan mukaan kummittelee. Opettelin näkemiäni lintulajeja opastaulujen avulla, istuin luvattomalla nuotiolla polun varressa, soittelin huilulla ja nautin. Reissu pitäs ottaa uusiksi heti ku ehtii.

Polku oli tosiaanki monimuotoinen, pitkospuita enimmäkseen mutta myös polkuja ja rämeikköä.

Tein uuden aluevaltauksen käymällä retkipaikalla, missä ennen en ollu käyny. Kiva paikka virran rannalla, nimeä en nyt tähän hetkeen muista. Paikalle sattu tuttuja nuoria kuvaamaan valmistujaiskuvia, en ekana oottanu näkeväni juhlamekkoa ja korkkareita keskellä mettää, pitkän mutaisen tien päässä. Mutta sain hauskan tilannekuvan todellisesta tuhkimo-kohtauksesta. :P

Herrasmies kiinnittää neidon kengät, tottakai.